Lapsen raiskaus kesken koulupäivän herättää huolen koulujen turvallisuudesta, Päivi Räsänen sanoo
14.12.2023 klo 14:52 Politiikka Samuli Rissanen
– Olisi tärkeää tehdä perusteellinen selvitys koulujen turvallisuustilanteesta ja etsiä keinoja, joilla oppilaiden ja opettajien turvallisuus voidaan taata, Päivi Räsänen sanoo. (Kuva: Kristiina Kunnas)
Kansanedustaja Päivi Räsänen on tänään jättänyt hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen siitä, että mitä hallitus tekee parantaakseen koulujen turvallisuutta ja koulurauhaa sekä ennaltaehkäistäkseen väkivaltatilanteita kouluissa.
Lapsen raiskaaminen kesken koulupäivän koulun WC-tiloissa on erityisen järkyttävä teko, Räsänen sanoo. Tapaus luonnollisesti etenee rikostutkintana poliisille. Rikoksen uhrin tulee saada oikeutta ja myös tarvitsemaansa tukea ja apua.
Laajaa julkisuutta saanut tapaus herättää kuitenkin kysymyksiä koulutilojen turvallisuudesta yleiselläkin tasolla.
– Raiskatuksi tuleminen koulun tiloissa on hälytysmerkki, jonka on syytä herättää selvittämään mahdolliset tekijät, jotka voivat kouluissa aiheuttaa riskin joutua rikoksen kohteeksi, Räsänen arvioi.
Hän on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallituksen vastattavaksi.
Hallitusohjelman mukaan kouluväkivallan ennaltaehkäisyssä ja väkivaltatilanteisiin puuttumisessa otetaan käyttöön yhtenäiset suunnitelmat ja toimintamallit. Lisäksi hallitusohjelmassa on sitouduttu turvaamaan jokaisen lapsen oikeus turvalliseen oppimisympäristöön ja koulurauhaan.
Koululaisten ja opiskelijoiden turvallisuus on erityisen tärkeää yksityisyyttä vaativissa WC- ja pukeutumistiloissa. Monissa kouluissa ja oppilaitoksissa on muoti-ilmiönä siirrytty sukupuolineutraaleihin WC-tiloihin.
Huonojen kokemusten vuoksi joissakin kouluissa on palattu tyttöjen ja poikien omiin tiloihin. Etenkin tytöt ovat kokeneet unisex-tiloissa turvattomuutta.
– Sukupuolten omat WC-tilat lisäävät turvallisuutta, mutta valitettavasti niissäkin voi rikoksia tapahtua.
Kouluissa on ilmennyt myös enenevästi fyysistä ja henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Alaikäisten tekemiin rikoksiin on Räsäsen mukaan suhtauduttava vakavasti. Väkivaltatilanteissa tulee olla asianmukaisesti yhteydessä poliisiin ja muihin viranomaisiin. Oppilaiden on syytä myös tuntea ja tietää oikeutensa keholliseen koskemattomuuteen ja toimintatavat, mikäli turvallisuutta loukataan. Tietoa on tarpeen jakaa ikätasoisesti jo varhaiskasvatuksesta lähtien. Kouluissa on myös tärkeää kehittää välineitä, joilla voidaan ennakoida ja ennaltaehkäistä väkivaltatilanteita.
– Olisi tärkeää tehdä perusteellinen selvitys koulujen turvallisuustilanteesta ja etsiä keinoja, joilla oppilaiden ja opettajien turvallisuus voidaan taata.