Katse jo eurovaaleissa: Essayah suomii metsäkato- ja ennallistamisasetuksia ja haluaa palauttaa Euroopan juurilleen

3.2.2024 klo 11:19 Politiikka Samuli Rissanen

Eurovaalit ovat tärkeät erityisesti substanssin näkökulmasta, kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah sanoo.

Essayah korostaa, että sillä, millainen EU-komissio ja EU-parlamentti valitaan, on valtavan suuri merkitys sisämarkkinoiden integraation ja turvallisuuden kannalta, ja toisaalta esimerkiksi maatalous- ja metsäpolitiikan pitämiseksi omissa käsissä.

Essayah muistuttaa myös perustasta, jolle Eurooppa on rakentunut: Eurooppa yhdisti yli 1 000 vuoden ajan juutalais-kristillinen ihmiskuva, kirkko sekä antiikin ja valistuksen ajan sivistysperintö.

– Jotta Euroopan unionista voidaan edelleen puhua arvoyhteisönä, on EU:ssa pidettävä kiinni myös arvoista. Muussa tapauksessa koko unioni on suuressa vaarassa menettää sielunsa.

Maa- ja metsätalousministerin näkökulmasta maatalouden tulojakauman läpinäkyvyyttä on lisättävä. Tuottajalle on jäätävä enemmän ja kohtuuttomat sopimusehdot on saatava kuriin.

– Vastuulliselle tuotannolle on saatava myöskin parempi hinta Suomessa. Meidän sioillamme on yhä saparo ja kanoilla on nokka. Näin ei ole kaikissa maissa. Samoin Suomen valtteja ovat vähäinen lääkkeiden käyttö, antibiootti- ja salmonellavapaus sekä elintarvikkeiden turvallisuutta ja laatua edistävä tilan tason seuranta.

Essayah muistuttaa, että Suomessa käytetään varsin maltillisesti kemiallisia kasvinsuojeluaineita, joka näkyy siinä, että elintarvikkeissa on hyvin vähän torjunta-aineita.

– Mutta tälle laadulle ja tälle vastuullisuudelle on saatava lisää arvoa.

Suomalaisten tuotteiden menekkiä voitaisiin parantaa esimerkiksi julkisten hankintojen avulla.

– On käsittämätöntä, että meillä voidaan kouluihin, päiväkoteihin, sairaaloihin ja vanhainkotiin hankkia sellaisia elintarvikkeita, jotka on tuotettu tavalla, jolla suomalainen tuottaja joutuisi vankilaan.

– Tämän asian on nyt mentävä suomalaisessa yhteiskunnassa läpi. Me emme voi asettaa suomalaista tuottajaa epäedullisempaan asemaan sen vuoksi, että nimenomaan laatu ja vastuullisuus näkyvät hinnassa.

Ympäri Eurooppaa on nähty maataloustuottajien protesteja kasvavia kustannuksia ja sääntelytaakkaa vastaan. Essayah myöntää, että EU on lisännyt kohtuutonta sääntelyä.

– Komissio on norsunluutornissa unohtanut, että maatalous on osa ilmastopolitiikan ratkaisua eikä syyllinen.

Hän muistuttaa, että maatalouden tärkein tehtävä on edelleenkin tuottaa ruokaa kuluttajille. Myös Suomessa on toimijoita, jotka haluaisivat entisestään lisätä maatalouden sääntelyn kuormitusta ja kustannuksia.

– Onneksi hallitusohjelmassa olemme kirjanneet, että tämä hallitus ei lisää maatalouden kustannuksia.

Sen sijaan EU-jäsenmaat odottavat yhä komissiolta metsäkatoasetuksen toimeenpanoa. Suomen on ryhdyttävä laatimaan kansallista ennallistamissuunnitelmaa.

– Molempien asetusten myötä Suomelle koituu velvoitteita, jotka on otettava huomioon ennen kuin lähdetään säätämään kansallisesti lisää toimia, joista aiheutuu hallinnollista taakkaa ja kustannuksia.

Ylös