Vieläkö on paljon lantaa luotavana Keskustan jäljiltä? – Sari Essayah sai yllättävää taustatukea Keskustan ryöpyttäessä ministeriä
15.2.2024 klo 21:24 Politiikka Samuli Rissanen
Keskusta otti eduskunnan torstaisella kyselytunnilla pihteihinsä maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin ja hiillosti tätä maatalouden kannattavuuskehityksestä. Mukaan mahtui kysymys- ja kommenttisikermä niin susista kuin maitolitran hinnastakin.
Oppositiopuolue keskusta on hiillostanut maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahia maatalouden kannattavuudesta. Essayah muistuttaa, että hallitus on nyt lähtenyt rivakasti liikkeelle kohentamaan maatalouden kannattavuutta keskustan kahdeksan vuoden mittaisen hallitusvastuun jälkeen.
Keskusta otti eduskunnan torstaisella kyselytunnilla pihteihinsä maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin ja hiillosti tätä maatalouden kannattavuuskehityksestä. Mukaan mahtui kysymys- ja kommenttisikermä niin susista kuin maitolitran hinnastakin.
Essayah puolestaan muistutti, että keskusta itse kantoi maa- ja metsätalousministerin salkkua kahdeksan vuoden ajan ja toisaalta valtiovarainministerin salkkua edelliset neljä vuotta. Viime kesänä aloittanut hallitus ja maa-ja metsätalousministeri itse on kuitenkin lähtenyt heti alkumetreiltä rivakasti liikkeelle.
– Tämä hallitus on lähtenyt hakemaan maataloudelle parempaa kannattavuutta sitä kautta, että tuottaja saa markkinoilta sen hinnan, joka hänelle kuuluu. Meillä on hallitusohjelmassa kirjaukset muun muassa elintarvikemarkkinalain uudistamisesta, kilpailulain uudistamisesta ja sen lisäksi vielä julkisten hankintojen lain uudistamisesta, hän sanoi.
Essayahin mukaan on äärimmäisen tärkeätä, että tuottajan asemaa neuvottelutilanteessa pystytään parantamaan. Tämän rinnalla kulkee tukipolitiikka, joka perustuu pitkälti yhteiseen EU:n CAP- eli maatalouspolitiikan tukipolitiikkaan. Se on viime kaudella neuvoteltu, ja vuoden 2023 alusta sitä on pistetty toimeen.
– Ja tukipolitiikkahan on sitten nimenomaan sitä varten, että kun me käymme kaupassa ja ostamme ruokaa, niin se on meille sopivan hintaista.
Essayah esitteli myös kasvustrategian, jota tehdään ruuan viennin eteen koko ajan.
– Me olemme onnistuneet saamaan myöskin sopimuksia aikaiseksi eri maitten kanssa, jotta pystytään nimenomaan ministeriön avulla avaamaan suomalaisille elintarviketeollisuuden yrityksille parempia vientimarkkinoita. Ne sitten viime kädessä vaikuttavat siihen, että maataloustuottaja, joka tuottaa sitä ruokaa, saa myöskin paremman hinnan.
Essayah vastasi myös keskustan Pekka Aittakummun kysymykseen, mitä lakimuutoksia on suunnitteilla, jotta suurpetojen kannanhoidollinen metsästys olisi mahdollista.
Essayah oli vaikuttamassa juuri tähän nimenomaiseen asiaan EU-pöydissä tammikuussa ja esitys sai vastakaikua.
– Etenemme sekä kansallisella raiteella että EU-raiteella tässä asiassa.
Keskustan tulituksen keskellä Essayah sai taustatukea perussuomalaisten Jenna Simulalta.
– Keskustalla tuntuu kovasti omaatuntoa kolkuttavan, eikä ihme. Tehän ajoitte vihreiden aisankannattajana maataloutta alas kahdeksan vuotta. Te uhrasitte maanviljelijät ilmastotoimien alttarille, Simula arvioi.
Tämän hallituksen ohjelma on Simulan mukaan maatalousmyönteisempi kuin mihin keskusta itse kykeni koskaan.
– Teemme asioita, mihin teistä ei yksinkertaisesti ollut. Vaikka superhallitus olemmekin, niin tehokkaita emme ole, että aivan hetkessä kaiken siivoaisimme teidän jäljiltänne. Keskustan tekemättömien töiden listakin on pitkä kuin nälkävuosi. Hyvä ministeri Essayah, kysyisin: missä vaiheessa siivoustalkoot ovat, vieläkö on paljonkin lantaa luotavana keskustan jäljiltä, Simula kysyi.