– Nato-operaatioihin osallistuminen ei ole pelkkää harjoittelua, vaan vaara konfliktiin joutumisesta on jatkuvasti läsnä, Sari Tanus muistuttaa
21.2.2024 klo 16:21 Politiikka Samuli Rissanen
Sari Tanus kuvattiin Valtiopäivien avajaisissa 7.2.2024. (Kuva: Jukka Salmi)
Eduskunta käsitteli ensimmäistä kertaa, Suomen ollessa Naton täysjäsen, Valtioneuvoston selontekoa Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin.
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus muistutti, että Suomessa saatiin vuosikymmeniä elää aikaa, jolloin Suomessa oli kuin kiveen hakattuna kirjaus Nato-optiosta.
Nyt on toisin.
– Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan, Tanus totesi eduskunnassa, joka on keskustellut Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin tänä vuonna.
Selontekoa puitiin samana päivänä kuin Ukrainan tilannettakin, nyt kun kulunut likimain kaksi vuotta siitä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaa.
Tanus muistutti, että sotien jälkeiset vuosikymmenet olivat tuudittaneet suomalaisetkin ruususen uneen, jossa sotilaspoliittinen suhteemme itäiseen naapurimme Venäjään, sekä suhtautumisemme Nato-liittolaisuuteen kiteytyivät yhteen sanaa: Nato-optio.
– Sana oli kuin lupaus siitä, että voimme olla ottamatta kantaa ja maailma säilyisi sellaisena, ettei lopullista kantaa tarvitsisi ottaakaan.
Toisin kuitenkin kävi. Helmikuun 24. päivä 2022 muutti kaiken. Venäjän brutaali, täysin käsittämätön hyökkäys Ukrainaan muutti Suomea ja suomalaisia. Suhtautumisemme Natoon muuttui kuin salamaniskusta.
– Heräsimme päivään, jolloin moni koki oman turvallisuutensa uhatuksi. Jos Ukraina, niin miksi ei Suomi. Siksi, 4. päivä huhtikuuta 2023 Suomi liittyi Naton täysjäseneksi.
– Kristillisdemokraatit kiittää hallitusta hyvin laaditusta, kattavasta selonteosta ja samalla toivotamme sotilaillemme Jumalan varjelusta vaativissa tehtävissänne.
Tanus muistutti, että Naton rauhan ajan tehtäviin osallistuminen on normaalia liittolaismaan toimintaa, jossa Suomen sotilaallisia voimavaroja asetetaan liittokunnan pelotteen ja puolustuksen käyttöön. Samalla osallistumisella on vaikutuksia Suomen kansainvälisten suhteiden sekä ulko-turvallisuus- ja puolustuspoliittisten kumppanuuksien näkökulmasta.
– Suomen merivoimien mukana olo miinantorjuntaosaston tehtävissä Itämerellä on konkreettinen osoitus vastuunkannosta, joka samalla lisää merkittävästi oman merialueemme vakautta ja turvallisuutta. Osana Naton pysyvää miinantorjuntaosastoa, Katanpää-luokan alus toimeenpanee merioperaatioita osana osastolle käskettyjä tehtäviä.
Suomen mukana olo tehtävässä mahdollistaa Naton toimintatapojen ja taktiikan harjoittelun sekä suorituskyvyn ja yhteistoimintakyvyn kehittämisen.
Naton pysyvän miinantorjuntaosasto 1:n päätehtävänä on historiallisten merimiinojen raivaus, mutta merivoimille on erityisen tärkeää Naton ja alusosastojen harjoituksiin osallistuminen, miinavaarallisella alueella liikkumisen harjoittelu sekä miinantorjuntataktiikan ja doktriinin kehittäminen.
– Tässä kohtaa on hyvä painottaa, että Ruotsin saatua Naton täysjäsenyyden, tuo Ruotsi merkittävän lisän Naton merivoimien toimintaan Itämerellä ja vahvistaa Naton puolustuskykyä alueella. Se myös mahdollistaa Suomen ja Ruotsin entistä tiiviimmän yhteistyön ja integraation.
Suomen ilmavoimien osallistuminen Mustanmeren alueella tapahtuvaan Air Shielding –ilmavalvontaan osoittaa Tanuksen mukaan konkreettisesti Suomen valmiuden vastata eteläisempien jäsenvaltioiden turvallisuushuoliin Venäjän Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyssodan johdosta.
Enintään kahdeksan suomalaisen Hornet-hävittäjän osallistuminen tehtäviin toteutetaan yhteistyössä Iso-Britannian kanssa, mikä myös edistää turvallisuus- ja puolustuspoliittista yhteistyötä Suomen ja Iso-Britannian välillä. Se tuo Suomelle arvokasta kokemusta yhteistyöstä Iso-Britannian ilmavoimien kanssa.
Air Shielding- ilmavalvontaan osallistuu Suomesta enintään 100 kantahenkilökuntaan kuuluvaa sotilasta. Jatkossa on tärkeää selvittää puolustusvoimien henkilöstötarve, jotta tarvittava valmius kansainvälisiin tehtäviin olisi riittävä.
– On hyvä muistaa, että Nato-operaatioihin osallistuminen ei ole pelkkää harjoittelua, vaan vaara konfliktiin joutumisesta on jatkuvasti läsnä. Toimintaan voi siten sisältyä myös sotilaallisten voimakeinojen käyttöä. Siksi on hyvä, että selonteko antaa realistisen kuvan tilanteesta ja niihin liittyvistä tehtävistä, Tanus muistutti.
Tehtäviin osallistuminen on myös ulko- ja turvallisuuspoliittisesti merkittävää. Tanuksen mukaan asiassa toteutuvat rakastetun, edesmenneen kenraali Enhrootin sanat: ”Ei enää koskaan yksin.”
– Kristillisdemokraatit kiittää hallitusta hyvin laaditusta, kattavasta selonteosta ja samalla toivotamme sotilaillemme Jumalan varjelusta vaativissa tehtävissänne.