”Tuli meille kuin Manulle illallinen” – Sari Essayah kertoo ennallistamisasetuksen olevan sama, jonka edellinen hallitus saatteli

29.2.2024 klo 17:05 Politiikka Samuli Rissanen

Keskusta on eduskunnan torstaisella kyselytunnilla syyttänyt jälleen hallitusta edellisen hallituksen aikaisista asioista, kuten ennallistamisasetuksesta. Sari Essayah totesi, että asetus on sama, joka lähti edellisen hallituksen saattelema ja sen kustannuksia yritetään nyt hillitä.

Keskusta haastoi hallitusta viime viikkoisen tapaansa edelliseltä hallitukselta perityneistä asioista. Petri Honkonen nosti tikun nokkaan ennallistamisasetuksen, joka uhkaa suomalaista metsätaloutta ja suomalaisten metsänomistajien asemaa.

– Ennallistamisasetuksesta uhkaa langeta suomalaisille metsänomistajille valtava lasku ja sen lisäksi tämän koko asetushan on itse asiassa EU:n perussopimuksen vastainen, Honkonen pohjusti.

Hänen muistutti, että Kokoomuksen Sirpa Pietikäinen ja Henna Virkkunen äänestivät europarlamentissa ennallistamisasetuksen puolesta.

– Kysynkin teiltä, miksi ette toimi pontevasti tässä ennallistamisasetuksessa ja ajattehan toimia sen kaatamiseksi? Vai onko hallituksella edes yhteistä kantaa tässä asiassa, Honkonen kysyi ja osoitti kysymyksen pääministeri Orpolle.

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah vastasi kuitenkin kysymykseen ja heitti pallon takaisin Keskustan suuntaan muistuttamalla, että kyse on yhä samasta, edellisen hallituksen saattelemasta ennallistamisasetuksesta.

– Asetus, sillä kannalla millä Suomi sitä lähti viemään eteenpäin, on langennut tälle hallitukselle kuin Manulle tuleva illallinen, Essayah vastasi.

Hänen mukaansa hallitus on joutunut hyvin tiukassa tilanteessa viimeisiin neuvotteluihin asetuksesta.

– Voin todeta sen, että EPP-ryhmä, johon kristillisdemokraatit kuuluvat, äänesti lähestulkoon kokonaisuudessaan ennallistamisasetusta vastaan.

– Suomi pyrkii nyt sitten kansallisilla toimenpiteillä siihen, että ei tule ylimääräisiä kustannuksia ja edelleen metsäpolitiikka kuuluu kansalliseen toimivaltaan ja siellä se myös pysyy.

Ylös