”Yhtäkkiä sinulla on kolme-neljä avustajaa” – Mika Poutala uskoo tekoälyn mullistavan kansanedustajan työn
20.3.2024 klo 10:58 Eduskunta Samuli Rissanen
Kansanedustaja Mika Poutala kuvattiin KD:n eduskuntaryhmän talvikokouksen yhteydessä helmikuussa 2024. Taustalla avustaja Toni Eronen. (Kuva: Kristiina Kunnas)
Tekoälyn avulla voi luoda markkinointimateriaalit, luonnostella puheet ja tiivistää kaikki asiaa koskeva tutkimustieto. KD:n kansanedustaja Mika Poutala sanoo, että tekoäly mullistaa jatkossa kansanedustajan työn.
Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Mika Poutala uskoo, että tekoäly tulee mullistamaan eduskuntatyön.
Tulevaisuusvaliokunnan järjestämän julkisen kuulemisen yhteydessä Poutala vertasi tekoälyä sosiaalisen median tuomaan murrokseen.
–Jos katsotaan vaikka pari kautta taaksepäin, niin sosiaalinen media oli iso asia maailmalla, mutta ei hirveästi vielä eduskunnassa. Viime kaudella se nousi tosi isoksi ja nyt voisi sanoa, että tällä kaudella jo ihmisiä pääsi sen avulla kansanedustajiksi.
– Tämä on se (vaali)kausi, jolloin se alkaa pikkuhiljaa nousemaan. Ehkä ei vielä ensi kaudella kukaan sen avulla pääse eduskuntaan, mutta luulen, että sitä seuraavalla kaudella kyllä.
Poutala luottaa, että samanlainen kehitys seuraa tekoälyn käyttöönotosta.
– Tämä on se (vaali)kausi, jolloin se alkaa pikkuhiljaa nousemaan. Ehkä ei vielä ensi kaudella kukaan sen avulla pääse eduskuntaan, mutta luulen, että sitä seuraavalla kaudella kyllä.
Poutalan mukaan tekoäly tarjoaa edustajalle apuja, jotka vastaavat kolmen-neljän avustajan tekemää työtä.
– Se tulee vaikuttamaan siihen, miten tehokkaita kansanedustajat voivat olla. Tällä hetkellä lähestulkoon kaikilla on avustaja ja sitten kun ottaa tekoälyn käyttöön, niin sitten sulla on kolme-neljä avustajaa yhtäkkiä.
– Markkinointimateriaalit, automaattisesti luonnostellut puheet, oppiminen, erilaisten tutkimusten tiivistykset. Voit kuunnella ne audioversioina automatkalla ja käyttää kaiken ajan hyödyksi, hän listaa.