Eija-Riitta Korhola vappupuheessaan: ”Tarvitsemme enemmän Eurooppaa, mutta vähemmän Brysseliä”

1.5.2024 klo 10:04 Politiikka KD Lehti

Euroopan parlamentissa 15 vuotta meppinä työskennelleen Eija-Riitta Korholan mielestä suomalaisen europarlamentaarikon tärkein tehtävä on huolehtia siitä, että se valta, jonka Suomi on antanut Brysseliin, tulisi takaisin järkevien päätösten muodossa.

– Populistien havainto – ”meillä on liikaa Brysseliä” – on saanut laajan tuen. Mutta on muistutettava, ettei se tarkoita samaa kuin ”meillä on liikaa Eurooppaa”. Meillä on edelleenkin liian vähän Eurooppaa.

Eurooppa on edelleen laajin markkinamme ja tärkein kansainvälinen viitekehyksemme. Tarvitsemme sisämarkkinoita, tarvitsemme vahvaa ja yhtenäistä Eurooppaa. Siksi sanoisin 25 vuoden kokemuksella EU-politiikasta: tarvitsemme enemmän Eurooppaa, mutta vähemmän Brysseliä, Korhola sanoo vappupuheessaan 1.5. Ullanlinnassa Helsingissä.

– Mitä tarkoitan vähemmällä Brysselillä? Peräänkuulutan parempaa lainsäädäntöä, jossa kokonaisuus ja direktiivin seurausvaikutukset jäsenmaille on hahmotettu paremmin kuin viime vuosina on tapahtunut. On nähty liikaa esimerkkejä lainsäädännöllisestä maniasta, jossa samaa tavoitetta on lähestytty eri osastoissa ilman kunnollista koordinaatiota direktiiveillä, jotka kumoavat, kampittavat ja häiritsevät toisiaan.

– Tuloksena on ollut päällekkäistä lainsäädäntöä ja yliregulaatiota

– Tuloksena on ollut päällekkäistä lainsäädäntöä ja yliregulaatiota, ja yritystä ratkaista globaaleja ongelmia yksinomaan Euroopan kautta. Ilmastopolitiikassa se on ollut ennemminkin sääntö kuin poikkeus, ja siksi olemme juuri sillä alueella valitettavasti antaneet populisteille aseen hopeatarjottimella, hän toteaa.

Kristillisdemokraattien EU-vaaliehdokas, pitkäaikainen meppi Eija-Riitta Korhola (kd) on nousemassa varapaikalta europarlamentaarikoksi vielä tällä kaudella kesäkuun alussa, kun Petri Sarvamaa (kok) siirtyy Euroopan tilintarkastustuomioistuimeen. Korhola pyrkii kuudetta kertaa Euroopan parlamenttiin. Kolmesti hän on sinne päässyt, kahdesti jäänyt varapaikalle. Kampanja starttasi virallisesti käyntiin näyttävästi Ostrobotnian juhlasalissa Helsingissä 23.4.

Ylös