”Hyvä poliitikko ei ole politiikassa tullakseen uudelleen valituksi” – Eija-Riitta Korholan mukaan on puhuttava totta vaikka omaksi tappiokseen
9.6.2024 klo 21:56 Politiikka Samuli Rissanen
KD:n puoluesihteeri Mikko Rekimies ja puheenjohtaja Sari Essayah kiitti ja kukitti kärkiehdokas Eija-Riitta Korholan KD:n vaalivalvojaisissa hotelli Mariassa. (Kuva: Samuli Rissanen)
– Vahva karisma syntyy totuudellisuudesta ja toden puhumisesta, vaikka omaksi tappioksi. Itsestään selvien iskulauseiden sujunut toistaminen ei ole vielä karismaa, vaikka politiikassa sitä löytyy paljon, Eija-Riitta Korhola totesi KD:n vaalivalvojaisissa.
Korhola on kerännyt eurovaaleissa yli 40 000 ääntä ja hän mahtuu kymmenen eniten ääniä keränneen ehdokkaan joukkoon. Paikkaa Euroopan parlamentissa ei silti KD:n kärkiehdokkaalle tullut.
KD:n vaalivalvojaisissa omalle kampanjaväelleen puhunut Korhola kehotti rakentamaan edelleen yhteiskuntaa, jossa saa puhua rehellisesti ja etsiä totuutta.
Hän kiitti puolueväkeä, muita KD:n eurovaaliehdokkaita ja kampanjajoukkuettaan, kampanjapäällikkö Riitta Rönnqvistiä sekä kaikkia äänestäjiään.
– Kiitos valtavalle määrälle suomalaisia yli puoluerajojen, jotka olette uskaltaneet luottaa ja antaneet ainoan äänenne minulle. Vaikka se ei nyt riittänyt, niin voin vakuuttaa, että me teimme kaikkemme koko sydämestä.
– 15 vuotta on hieno saavutus europolitiikassa ja olen juuri saavuttanut eläkeiän, joten voin keskittyä puutarhan hoitoon ja perheeseen.
Korhola kertoo valmistaneensa koko poliittisen uransa ajan pelkästään häviämispuheita.
– Ajattelen, että jos sitten voittaa, se on helppo muuttaa voittopuheeksi.
– Häviäminen on ensinnäkin tärkeä taito. Jos on oikeilla eväillä lähtenyt vaaleihin, niin mikään olennainen ei muutu. Viesti säilyy, koska mielestäni hyvä poliitikko ei ole politiikassa tullakseen uudelleen valituksi vaan saadakseen muutosta aikaan.
Koholan mukaan hän toimii aina niin, että jossiteltavaa ei jäisi.
– Me teimme kaiken varsin pienellä budjetilla ja vapaaehtoisvoimiin nojaten. Luulen, että olin vaalien epäkaupallisin ehdokas.
Korhola muistuttaa, että hänen ei olisi henkilökohtaisesti tarvinnut lähteä enää eurovaaleihin.
– 15 vuotta on hieno saavutus europolitiikassa ja olen juuri saavuttanut eläkeiän, joten voin keskittyä puutarhan hoitoon ja perheeseen.