”Äärioikeiston lisäksi on otettava huomioon äärivasemmistolainen vihapuhe” – Kristillisdemokraatit pitää keskustelua ääriliikkeistä aiheellisena
19.6.2024 klo 15:16 Politiikka Samuli Rissanen
Peter Östmanin mukaan on huomattava myös Suomessa kasvanut antisemitistinen liikehdintä. (Kuva: Kristiina Kunnas)
KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östmanin muistuttaa, että ääriajattelu ei rajaudu ainoastaan poliittisesti oikealle. Kristillisdemokraatit pitää keskustelua ääriryhmien toiminnasta tarpeellisena.
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä mielestä on aiheellista, että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun yhdenvertaisuudesta, tasa-arvosta ja syrjimättömyydestä ryhmien tekemän yhteisen keskustelualoitteen pohjalta.
Eduskuntaryhmillä oli keskiviikkoon kello 12 asti aikaa kertoa osallistumisestaan ja siihen osallistuvat ryhmät pitivät yhteisen tiedotustilaisuuden tänään eduskunnassa. Perussuomalaisten ryhmä ei aio osallistua aloitteeseen.
– Meitä kaikkia on järkyttänyt Oulussa vastikään tapahtunut puukotustapaus, jonka kaltaisista tilanteista emme haluaisi enää uutisista lukea. Erityisen kauhean tilanteesta tekee se, että se kohdistui puolustuskyvyttömään lapseen. Olemme tästä kaikki yhtä mieltä, että Suomen on oltava jatkossakin turvallinen ja edellä mainitun kaltaiset kauheat väkivaltatilanteet on saatava ehkäistyä, Östman sanoo.
Hänen mielestään nyt käsiteltävän keskustelualoitteen pitäisi katsoa yhteiskunnallista tilannetta objektiivisesti. Tasavertaisuuden vuoksi on ehkä tärkeää todeta, että ääriajattelu ei rajaudu ainoastaan poliittisesti oikealle.
Östmanin mukaan on huomattava myös Suomessa kasvanut antisemitistinen liikehdintä.
– Helsingin yliopiston mielenosoituksissa nähdyt lakanat ”River to the sea, Palestine will be free” pitää sisällään ääri-islamistisen ajatuksen juutalaisen kansan ajamisesta mereen. Kun käsittelemme ääri-ideologioita ja vihapuhetta, meidän on kyettävä näkemään, että yhteiskunnassa yleistynyt polarisaatio ja koventunut puhekulttuuri kattaa eri ideologioita vielä laajemmin.
– Elämme median värittämää aikaa, jossa erilaiset ajatukset leviävät vapaasti ja nopealla vauhdilla. Internet mahdollistaa aatteiden omaksumisen monesta suunnasta.
Äärioikeistolaisuuden lisäksi on otettava yhtä lailla huomioon äärivasemmistolainen vihapuhe, jotta todellinen yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja syrjimättömyys voisi toteutua.
Kristillisdemokraatit kantaa huolta erityisesti suomalaisista lapsista ja nuorista: SUPO:n selvityksen mukaan radikalisoituminen koskettaa Suomessa todennäköisesti lyhyellä aikavälillä myös yhä useammin alaikäisiä henkilöitä.
– Suomessa jokaisen tulee voida elää turvassa ihonväristä ja uskonnosta riippumatta. Samalla muistutamme, että äärioikeistolaisuuden lisäksi on otettava yhtä lailla huomioon äärivasemmistolainen vihapuhe, jotta todellinen yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja syrjimättömyys voisi toteutua.
– Vanhan viisauden mukaan yhteistyössä on voimaa. Kun pystymme rehellisesti toteamaan, että ääriajattelua on löydettävissä kaikkialta yhteiskunnasta, voimme yhdessä luoda Suomesta turvallisen kaikille, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä uskontonsa, kansallisuutensa tai etnisen taustansa takia, Östman sanoo.