”Elinkeinoelämä tarvitsee uudistumista, tuottavuutta ja arvonlisäystä” – Peter Östmanin mukaan Suomi on nyt tervehtymisen tiellä

27.8.2024 klo 10:41 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman muistuttaa, nykyiset säästötoimet toimivat pohjana sille, että Suomella olisi lähitulevaisuudessa resursseja tehdä investointeja ja luoda uusia työpaikkoja.

KD:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa puhunut Östman haluaisi nähdä Suomessa uusia Nokioita.

–Mitä nopeammin saamme aikaan korjaavia muutoksia, sitä pienemmillä kustannuksilla lopulta pääsemme myös eteenpäin, hän sanoo.

– Suomi on nyt monessa mielessä leikkauspöydällä, mutta myös vahvasti tervehtymisen tiellä.

– Suomi on nyt monessa mielessä leikkauspöydällä, mutta myös vahvasti tervehtymisen tiellä.

Kristillisdemokraattienkin kesäkokous oli täynnä kasvupuhetta. Östmanin mukaan tavoitteena on, että yhteinen hyvä lähtee kumuloitumaan: Luodaab uusia yrityksiä, innovatioita ja sitä kautta talouskasvua.

– Orpon hallituksella on vahva näkemys siitä, että panostuksia kasvuun, tutkimukseen ja kehittämiseen tarvitaan ja niitä myös tehdään.

Östman muistutti, että suomalaiset ovat säästeliästä ja kriisitietoista kansaa, mutta globaalissa markkinataloudessa tarvitaan myös rohkeutta hypätä mukaan uusiin innovaatioihin ja kehitysprojekteihin.

– Paikalleen jääminen ja varman päälle pelaaminen ei nyt riitä. Elinkeinorakenteen uudistaminen on välttämätöntä; tarvitsemme osaamista, kansallista innovaatiopolitiikkaa sekä pääomia ja rohkeutta pysyäksemme kilpailukykyisinä.

Hallituksen näkökulmasta ennakoiva ja selkeä lainsäädäntö ja rohkeus ottaa käyttöön uusia teknologioita on ensisijaista.

– Meillä on erityisosaamista ilmastonmuutoksen torjunnasta avaruusteknologiaan ja kiertotalouteen. Meillä on mahdollisuus ratkaista energiatuotannon ja logistiikan ongelmia teknologian avulla, Östman muistuttaa.

Hän uskoo, että suomalainen laadukas osaaminen ja tuotanto on edelleen myyntivalttiia maailmalla. Esimerkiksi Turun telakka on jälleen saanut uusia isoja tilauksia.

Myös uusia aluevaltauksia tarvitaan.

– Meidän pitää pystyä näkemään, miten ihan tavallinen Suomi voi olla viettelevän eksoottinen matkailijoille ja kansainvälisille yrityksille.

Yritystukijärjestelmää on Östmanin mukaan kehitettävä  jatkossa niin, että painopiste siirtyy kohti pitkän aikavälin tuottavuutta ja arvonisäystä.

Julkisen vallan tehtävistä tärkeimpiä ovat turvallisuudesta ja huoltovarmuudesta huolehtiminen.Kristillisdemokraateille nämä ovat prioriteetteja. Östman iloitsee, että tänä vuonna sadonkorjuu on onnistunut paremmin kuin monena viime vuotena. Se on helpotus etenkin kustannuskriisissä kamppaileville maatalousyrittäjille.

– Suurten pankkien pitäisi kantaa nykyistä paremmin vastuuta maamme huoltovarmuudesta mahdollistamalla maatalousyrittäjän investoinnit yritystoimintansa kehittämiseen.

Ylös