KD:n kansanedustajat: Lapsiperheiden palvelut ja etuudet ovat etusijalla

27.8.2024 klo 11:32 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä korostaa, ettei valtiontalouden säästöpaineiden keskellä lapsiperheiden palveluihin ja etuuksiin kohdisteta leikkauksia. Lasten ja nuorten hyvinvointi on etusijalla.

– Hyvinvoivat lapset ja nuoret ovat maamme tulevaisuuden avaintekijöitä. Lasten ja nuorten pahoinvoinnin ja syrjäytymisen ehkäiseminen on tärkeä ja laaja yhteiskunnallinen tehtävä., kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä korostaa.

KD:n kansanedustajat muistuttavat, ettei valtiontalouden säästöpaineiden keskellä lapsiperheiden palveluihin ja etuuksiin kohdisteta leikkauksia.

Kristillisdemokraateille on ollut hallitustyössä ensisijaista, että lapsilisien ja perusopetuksen rahoitusta on korotettu ja kotihoidontuki säilyy.

Kristillisdemokraateille on ollut hallitustyössä ensisijaista, että lapsilisien ja perusopetuksen rahoitusta on korotettu ja kotihoidontuki säilyy.

KD pitää tärkeänä myös sitä, että hallitus on ryhtynyt toimiin matalan kynnyksen mielenterveyspalveluiden saatavuuden parantamiseksi ja on toteuttamassa lasten ja nuorten terapiatakuun.

Kevään kehysriihessä hallitus päätti lapsi- ja nuorisopaketilla vahvistaa pysyvää rahoitusta koulu- ja oppilaitosnuorisotyöhön ja mielenterveyden matalan kynnyksen chat-palveluihin sekä osoittaa erillistä rahoitusta koulukiusaamisen vastaiseen työhön.

– Kännyköiden käytön vahva ja yhtenevä rajoittaminen peruskoulussa on tarpeen, kansanedustajat toteavat.

Hallituksen päättämällä laajalla poikkihallinnollisella toimenpideohjelmalla ehkäistään nuoriso- ja jengirikollisuutta sekä muun muassa pyritään rikoskierteen katkaisemiseen ja rikosvastuun toteutumiseen.

Ohjelman toimeenpanoa pitäisi KD:n kansanedustajien mielestä kiirehtiä.

– Liikunnalla on merkittävä vaikutus kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Vaikka valtion liikuntaa koskevat rahoitusratkaisut ovat merkittäviä, lasten ja nuorten kuntokäyrän nousu saavutetaan alueellisen ja paikallisen tason arkisella tekemisellä. Erityisesti kuntien liikuntabudjetit ovat ratkaisevassa asemassa.

KD:n kansanedustajat muistuttavat, että suomalainen neuvolajärjestelmä on merkittävä tuki pienten lasten vanhemmille.

– On pidettävä huolta siitä, että äitiys- ja lastenneuvolatoiminta tavoittaa jatkossakin kaikki perheet, eivätkä käynnit jää kiinni perheiden omasta aktiivisuudesta.

Ylös