Ensi kevään kaksoisvaaleihin tähtäävä Eveliina Kangasniemi, Keuruu: ”Lähde mukaan, kuten minäkin tein – politiikan oppii tekemällä”

30.9.2024 klo 21:54 Henkilöt Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattien naisjärjestön KD Naisten tuore järjestötyöntekijä Eveliina Kangasniemi kehottaa lähtemään mukaan politiikkaan. – Itsekin lähdin ihan pystymetsästä. Politiikan oppii tekemällä, hän kannustaa.

Eveliina Kangasniemi aloitti elokuussa KD Naisten järjestötyöntekijänä. Omalla kotipaikkakunnallaan Keuruulla hän on ollut kuntapolitiikassa mukana.

– Ehdottomasti kannustaisin muitakin lähtemään politiikkaan. Tavalliset ihmiset ja aivan pystymetsäolosuhteista ovat tervetulleita, Kangasniemi sanoo.

Hän ei itse lainkaan suunnitellut alkavansa kuntavaikuttajaksi.

– Ajatukseni olivat ehkä jopa päinvastoin. Ei siellä minua tarvittaisi, ja muut ovat paljon minua viisaampia ja vastuullisempia.

– Ajattelin myös, että hyvät ihmiset kyllä tekevät parhaansa ja minä voin luottaa siihen. Se riittäisi, kunhan antaisin silloin tällöin oman ääneni kristillisdemokraateille.

Näkövinkkeli muuttui reilusti, kun hän kuitenkin lähti mukaan.

– Aivan kuntatasollakin tehdään isoja päätöksiä, jotka oikeasti vaikuttavat ihmisten arkeen. On sitten kyse omista lähikouluista, lähimetsistä tai vaikkapa mökkirannoista. Päätettävillä asioilla on oikeasti väliä, eikä kaikkia päätöksiä aina tehdä faktat tai järki edellä – hyvät tai fiksutkin ihmiset osaavat olla väärässä, tahtomattaan ja tahallisesti.

Kuntatasollakin tehdään isoja päätöksiä, jotka oikeasti vaikuttavat ihmisten arkeen. On sitten kyse omista lähikouluista, lähimetsistä tai vaikkapa mökkirannoista.

Kun Eveliina Kangasniemi houkuteltiin mukaan ehdokkaaksi ensi kertaa keväällä 2021, oli hänen oma aikataulunsa kovasti täynnä.

– Meillä on kolme lasta ja nuorin oli silloin vajaan vuoden ikäinen. Remontoimme isoa omakotitaloa, ja perheyrittäjyys vanhalla sukutilalla oli vasta alkanut, Eveliina kertoo.

– Varmaan tällainen tilanne on yksi pahimmista mahdollisista skenaarioista. Aika oli muutenkin aivan kortilla.

Hän perustelee, miksi kuitenkin juuri pienten lasten äitinä ja hektisestä elämäntilanteesta huolimatta lähti ehdolle.

– Asumme Keuruun Haapamäellä ja olemme päästä varpaisiin aivan rakastuneita siihen paikkaan ja kylään. Olemme sinne muuttaneet nimenomaan sen vuoksi, että lapsemme saisivat kasvaa tällaisessa kyläidyllissä.

– Heidän sukupolvensa tulevaisuuttahan Keuruullakin juuri nyt rakennetaan. Eikä ole itsestäänselvää, että siinä kaikki menisi aina hyvin tai niin kuin aina on mennyt. Se, mitä päätetään nyt, vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen.

Olenkin yhtäkkiä huomannut, että esimerkiksi omien lasten ja vaikkapa paikallisen yrittäjyyden kautta minullakin on aitoa näkövinkkeliä moniin asioihin.

– Olenkin yhtäkkiä huomannut, että esimerkiksi omien lasten ja vaikkapa paikallisen yrittäjyyden kautta minullakin on aitoa näkövinkkeliä moniin asioihin, Eveliina Kangasniemi myöntää.

Kuntapolitiikkaan voi tulla ”ilman oppeja”.

– Päättäjäksi ja poliitikoksi oppii. Asiat aukenevat.

Hän ajatteli ennen, ettei puolueellakaan olisi niin suurta väliä, kun kuntapolitiikassa toimitaan.

– Mutta nyt kun olen seurannut muidenkin puolueiden toimintaa, on vain vahvistunut se, että nimenomaan arvot ja asenne ovat KD:ssä kohdallaan. Olen ollut alusta saakka tosi innoissani ja onnellinen siitä.

– Nyt en vaihtaisi enää KD:tä pois. Arvot ja asenne ovat ehdottoman tärkeitä, ne heijastuvat kaikessa päättämisessä ja kaikessa ajattelussa.

Eveliina Kangasniemi on jo vahvistanut sen, että voi olla ehdolla ensi kevään supervaaleissa sekä Keuruun kaupunginvaltuustoon että Keski-Suomen aluevaltuustoon.

Eveliina Kangasniemi – lähdössä ehdolle Keuruun kaupunginvaltuustoon ja Keski-Suomen aluevaltuustoon

• 37–vuotias

• asuu Keuruun Haapamäellä

• perheessä aviomies sekä 11–, 9– ja 4–vuotiaat lapset, kissa nimeltä Puuma

• KD Naisten järjestötyöntekijä

• Keuruun Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, tarkastuslautakunnan jäsen, rakennuslautakunnan varapuheenjohtaja

• harrastaa ratsastusta, sukutilan suomenlehmien, hevosten ja lampaiden hoitoa, metsäretkeilyä lasten kanssa ja talkooteatteria

Kuuntele KD-Kompassi -haastattelu Radio Deissä ma 30. syyskuuta klo 22.40

Eveliina Kangasniemi KD-Kompassi -ohjelman haastateltavana ma 30. syyskuuta klo 22.40, Radio Dei. KD-Kompassit voi jälkikuunnella KD:n Facebook-sivulla Spotifyssa.

Eveliina Kangasniemi

Eveliina Kangasniemi käymässä puoluetoimistolla Helsingin Alppilassa. KD Naisilla oma työtila, mutta lähinnä Eveliina Kangasniem työskentelee kotona Keuruulla. (Kuva Kristiina Kunnas)

Ylös