– Israelin siirtokuntia koskeva äänestypäätös osoitti Suomelta terveen itsekritiikin ja analyysin puutetta, Peter Östman sanoo

4.10.2024 klo 11:23 Politiikka Samuli Rissanen

Eduskunnan Israel-ystävyysryhmän puheenjohtaja, kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman arvioi KD-kompassi-ohjelmassa Radio Deillä Lähi-idän konfliktia. Hänen mielestään Suomen taannoinen äänestyskäyttäytyminen Israelia koskeneessa päätöslauselmassa osoitti terveen itsekritiikin puutetta.

Tilanne Lähi idässä on muuttunut päivä päivältä huolestuttavammaksi Iranin iskettyä ohjuksillaan Israeliin. Eduskunnan Israel-ystävyysryhmän puheenjohtaja, kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman kertoo seuranneensa Iranin tekemää ohjushyökkäystä pitkin iltaa.

– Onneksi israelilla on sen verran vahva ilmatorjuntajärjestelmä, ettei päässyt tapahtumaan suurempaa vahinkoa. Mutta voimme jokainen miettiä, että mitä mitä olisi tapahtunut mikäli Israelilla ei olisi puolustusjärjestelmää, joka myöskin muuten kelpaa kelpaa Suomen valtiollekin, Östman sanoo.

Äskettäin Suomi puosi YK:n yleiskokouksessa päätöslauselmaa, jossa vaaditaan Israelia tyhjentämään Länsirannalla olevat Juudean ja Samarian alueet, Gaza ja Itä-Jerusalem etnisin perustein juutalaisista.

Kristillisdemokraatit ovat pitäneet tätä äänestyspäätöstä vääränä. Östmanin tulkinta on, että päätöslauselma menee paljon pitemmälle kuin pelkästään siirtokuntien tilanteeseen puuttuminen.

Myös siirtokuntien asemaa kiistellyillä alueilla Östman pitää monitahoisempana kysymyksenä.

– On sanottu, että YK:n äänestys 18.9. on olisi ollut kristallinkirkas, mutta herää kysymys, että miksi Suomen lähimmät liittolaiset eivät tehneet samaa arviota.

Östmanin mielestä äänestyskäyttäytymisestä puuttuu terve itsekritiikki ja perusteellisempi analyysi siitä, miksi Suomi on liittynyt niiden EU:n jäsenvaltioiden joukkoon, jotka harjoittavat ilmeisen vihamielistä politiikkaa pitkään Israelia kohtaan kuten esimerkiksi Espanja, Irlantia ja Belgia.

– Minun mielestä Suomen tulisi sen sijaan pitää kiinni pohjoismaisesta EU-linjasta yhdessä Ruotsin ja Tanskan kanssa sekä vielä tärkeimpien liittolaistemme kuten Yhdysvaltain, Saksan, Puolan ja Ukrainan kanssa.

Östman pitää vaatimuksia Palestiinan valtion tunnustamisesta ennenaikaisina.

– Meillä ei ole tiedossa, kenen haltuun Palestiinan valtio annettaisiin.

Östman muistuttaa, että kyseessä ei ole mikään alueeseen liittävä kiista. Konfliktin molemmat osapuolet ovat asuneet alueella vuosituhannet ja pääosin rauhanomaisessa rinnakkainelossa.

– YK:n päätöslauselman tarkoittaisi periaatteessa sitä, että Israelin pitäisi vetäytyä kokonaan kaikista Länsirannan alueilta, jossa asuu eri arvioiden mukaan noin 700 000 juutalaista. Ihmettelen, että miten voi päätyä tällaiseen ratkaisuun samanaikaisesti, kun Israelissa asuu 2 miljoonaa arabitaustaista henkilöä, jotka ovat saaneet Israelin kansalaisuuden.

Kaiken kaikkiaan Östmanin mukaan kyse on YK:n yksipuolisen päätöslauselmasta, joka suhteutuu siihen, millaisesta porukasta YK:n enemmistö koostuu.

– Siellä on hyvin paljon islamilaisia valtioita, joiden tavoitteena on se. että saataisiin hävitettyä vihdoinkin Israelin valtio ja juutalaisvaltio.

Kristillisdemokraatit haluavat Östmanin mukaan Israelia ja Lähi-itää koskevassa politiikassa korostaa sitä, että Suomi on sitoutunut antisemitismiä koskeviin kirjauksiin ja tiedostaa sen, että antisemitismi nostaa päätään.

– Itsemääräämisoikeuden kieltäminen juutalaisilta väestöltä esimerkiksi väittämällä, että Israelin valtion on rasistinen hanke, pitäisi kerta kaikkiaan loppua. Samoin Israelin politiikan vertaaminen natsi-Saksan politiikkaan, pitäisi saada lopetettua. Tällaisia kaksoisstandardeja ei saisi enää olla käytössä.

Kuuntele koko Peter Östmanin haastattelu KD-Kompassi-ohjelmassa Radio Deillä lauantaina 5.10 klo 12.50 alkaen.

Ylös