Itä-Uudenmaan aluevaltuutettu Tiina Sinkkonen: ”Haluaisin säilyttää kristillisdemokraattisen lämmön kaikessa päätöksenteossa”

15.10.2024 klo 09:35 Viikon valtuutettu Kristiina Kunnas

Itä-Uudenmaan aluevaltuutettu Tiina Sinkkonen pitää kunnia-asianaan omaishoitajien työn arvostamista. – Oli kova paikka, kun Sipoon omaishoitajilta leikattiin.

Tiina Sinkkonen kertoo, että työskentely aluevaltuutettuna on ollut mielenkiintoista ja innostavaa.

–  Asiat ovat olleet suuria, siinä on iso ero kunnallispolitiikkaan – varsinkin kun katsoo budjettia. Tässä on kyseessä todella laaja kokonaisuus.

Sinkkonen myöntää, että omasta sairaanhoitajakoulutuksesta ja hoitotyökokemuksesta on hyötyä aluevaltuutetun tehtävään.

– Vielä kun on luontainen kiinnostus hoitotyöhön, on valtuutettuna toimiminen tuntunut omalta.

– Nämä asiat ja aiheet ovat kaikkineen mielenkiintoisia, Sinkkonen jatkaa.

Hän on tehnyt pari aloitetta, joista toinen meni hienosti läpi.

– Siinä peräänkuulutin alaa vaihtaneille perus- ja sairaanhoitajille työhönpaluukoulutusta. Tässä aiheessa tutkitaan nyt oppilaitosyhteistyön kehittämistä.

– Minulla oli ajatuksena, että työhönpalaavat kurssitettaisiin. Aivan siten asia ei toteutunut.

Toinen Sinkkosen aloitteista koski sitoutumisrahaa.

– Tavoittelin sitä, että Itä-Uudellamaalla sitoutettaisiin muuten vaikeasti saatavaa henkilöstöä ylimääräisellä palkkiolla kolmen kuukauden välein.

– Se sai mediassa huomiota, Sinkkonen kertoo.

Sipoolaisena aluevaltuutettuna Sinkkonen myöntää huomanneensa, että isot kunnat helposti dominoivat pienempiään.

– Niin voisi käydä, että Porvoo suurimpana kuntana herkästi jyrää. Kun säästötoimia tehdään, otetaan pieniltä ja suuntaus on keskittämiseen.

– Säästötarve on niin suuri ja raha ratkaisee niin paljon – siitä on pettynyt.

– Kolmen vuoden aikana pitää saada budjetti tasapainoon. Meillä on kymmeniä miljoonia alijäämää, Sinkkonen huokaa.

Hän toivoo, että aina käytäisiin syvällinen poliittinen keskustelu. Muutoin voi tulla päätöksiä, jotka eivät hyödytä hyvinvointialuetta.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueeseen kuuluvat Porvoon ja Sipoon lisäksi Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä sekä Pukkila.

Sinkkosen aloittaessa aluevaltuutettuna aihepiiri olikin yllättäen hänelle paljon tutumpi kuin aikanaan tuoreelle kuntapoliitikolle.

– Kunnallispolitiikassa tuli vastaan paljon asioita, joista ei ollut aiempaa kokemusta eikä näkemystä. Näihin soteasioihin puolestaan olen törmännyt aiemminkin.

Kunnallispolitiikassa tuli vastaan paljon asioita, joista ei ollut aiempaa kokemusta eikä näkemystä. Näihin soteasioihin puolestaan olen törmännyt aiemminkin.

On Sinkkonen huomannut senkin, että päätöksenteossa suurella on valta-asema pienempään nähden. Itä-Uudenmaan valtuustossa on ylivoimaisesti eniten porvoolaisia – onhan Porvoo alueen suurin kaupunki. Esimerkiksi pienestä kunnasta Askolasta on vain yksi valtuutettu.

RKP:llä on aluevaltuuston suurin ryhmä.

– Tasoitusta eräällä tavalla antaa se, että valtuuston puheenjohtaja on sipoolainen kansanedustaja, Kokoomuksen Heikki Vestman.

Kokoomus ja KD muodostavat yhdessä toiseksi suurimman valtuustoryhmän. KD-valtuutettuja ovat sipoolainen Sinkkonen ja porvoolainen Jere Riikonen.

– Painovoimamme KD:n edustajina on kokoamme suurempi, koska olemme osa suurempaa valtuustoryhmää. Yhteistyö Kok–KD-valtuustoryhmässä on sujunut hyvin.

Sinkkonen kertoo, että KD on järjestänyt kaksi vanhus- ja senioritapahtumaa.

– Professori emerita Sirkka-Liisa Kivelä oli puhujavieraana. Loviisan ja Porvoon tapahtumat järjestimme yhdessä Jere Riikosen kanssa. Myös Sipooseen on tulossa samankaltainen tilaisuus.

”Säästöjen suuruus yllätti”

– Merkittävin kielteinen asia aluevaltuustotyöskentelyssä on ollut säästöjen suuruus. Se todella yllätti.

Merkittävin kielteinen asia aluevaltuustotyöskentelyssä on ollut säästöjen suuruus. Se todella yllätti.

Sinkkonen kokee haasteeksi myös oman profiloitumisen.

– Miten saisi tuotua kristillisdemokraattisen lämmön päätöksentekoon? Sillä vaikka raha ratkaisee, pitäisi kuitenkin olla ihmisestäå välittävä ajatus kaikessa mukana.

– Inhimillisyys voi jäädä kovan politiikan jalkoihin, Sinkkonen miettii.

Hän muistelee, että kun hyvinvointialueita muodostettiin, oli tarvoitteena kaikkien palvelujen turvaaminen.

– Nyt näyttää faktalta se, ettemme voi turvata niitä kaikkia.

”Olen iloinen, että tulin valituksi”

– Työskentely aluevaltuustossa on ollut mielenkiintoista. Olen iloinen, että tulin valituksi. On kiinnostavaa tavata uusia ihmisiä ja tutustua heihin.

– Yhteisessä valtuustoryhmässä voi oppia niiltä, jotka osaavat ja tietävät paljon, ja jotka ovat olleet haasteellisissa johtotehtävissä.

– Ajattelen, että ainakin meidän valtuustoryhmässä on sotealan osaamisella painoarvoa. Kun on nähnyt, mitä käytännön hoitotyö kentällä on, sanomisilla on merkitystä.

Sotealan osaamisella on painoarvoa. Kun on nähnyt, mitä käytännön hoitotyö kentällä on, sanomisilla on merkitystä.

Sinkkonen myöntää, että talousihminen näkee säästöt toisin.

– Säästäminen on viisasten työtä. Munivalta kanalta ei pidä leikata.

”Omaishoitajista pidettävä hyvä huoli”

Sinkkoselle oli kova isku, kun Sipoon omaishoitajilta leikattiin.

– Se oli tosi vaikea paikka minulle. Sipoossa oli muita kuntia suuremmat korvaukset.

– Jos omaishoitaja jaksaa hoitaa, sitä pitäisi kaikin tavoin tukea. Hyvinvointialue säästää merkittävän summan sillä, että hoidettavat voivat omaishoidon turvin jatkaa asumista kotona.

– Uskon, että jos omaishoitajalle annettaisiin vaikka parisataa lisää kuukaudessa, pysyisi hoidettava kotihoidossa paljon pidempään.

”Huono muutos, että soveltumistesteistä luovuttiin”

Sote-alan veto- ja pitovoima ovat koetuksella.

– Ei ole koko sotea, ellei ole niitä, jotka siellä työskentelevät, Tiina Sinkkonen huomauttaa.

Hän muistaa miten vaikea sairaanhoitajakouluun oli päästä hänen ollessaan nuori.

– Kuka haluaa opiskella alalle, jossa on jatkuvasti ongelmia? hän kysyy.

Hänen mukaansa oli älyttömän huono muutos, kun soveltumistesteistä luovuttiin.

– Olen huomannut, etteivät nuoret välttämättä halua hoitaa toista ihmistä. Hoidettavista asiakkaista, potilaista pitää välittää. Se merkitsee, miten kohtaa ihmisen ja miten puhuttelee häntä.

Vaikka olisi kuinka kiire, niin jos asenne on kohdallaan, jo sillä voittaa paljon.

– Jokin suunnanmuutos pitäisi saada, että hoitoalalle edelleen haluttaisiin. Inhimilliset tekijät ovat äärimmäisen tärkeät.

Aluevaltuutettu Tiina Sinkkonen, Itä-Uusimaa

• 64-vuotias sipoolainen
• sairaanhoitaja, laulupedagogi (AMK)
• perheessä aviomies ja 2 aikuista lasta
• Oronmyllyn tapahtumatuottaja
• Itä-Uudenmaan KD-paikallisosaston puheenjohtaja, Itä-Uudenmaan aluevaltuutettu, yksilöjaoksen jäsen, Suomen Kansallisoopperan hallintoneuvoston varajäsen, Music Road Africa ry:n puheenjohtaja
•  harrastaa musiikkia, laulukeikkoja, koiria sekä lukemista
• lähdössä ehdolle Sipoon kunnanvaltuustoon ja Itä-Uudenmaan aluevaltuustoon kevään 2025 vaaleissa

 

 

 

Ylös