Ministeri Essayah Kiinan-vierailulla riemuissaan: ”Vientisopimuksen onnistuminen on ollut pitkä prosessi”

31.10.2024 klo 16:48 Politiikka Kristiina Kunnas

Kiinan-vierailuaan päättävän ministeri Essayah’n mukaan suomalaisen broilerinlihan vientisopimus Kiinaan on erittäin merkittävä askel.

Essayah kertoi tiedotustilaisuudessa Kiinan-matkan viimeisenä päivänä keskiviikkona olleensa Orpon hallituksen ensimmäisenä ministerinä Kiinan-vierailulla jo 2023.

– Se oli kaikkineen ensimmäinen ministerivierailu tänne koronapandemian jälkeen.

– Tällä presidentti Stubbin valtiovierailulla minulle oli erittäin tärkeää päästä allekirjoittamaan maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan sekä viennin korkeimman tason sopimuksia, Essayah jatkoi.

– Kahdenvälisen kaupan kannalta vierailumme on ollut menestyksekäs juuri näiden tiistaina Pekingissä allekirjoittamieni viiden sopimuksen myötä.

Kahdenvälisen kaupan kannalta vierailumme on ollut menestyksekäs juuri näiden tiistaina Pekingissä allekirjoittamieni viiden sopimuksen myötä.

Essayah nosti suomalaiselle medialle esiin nimenomaan broilerinlihan viennin Suomesta Kiinaan.

– Se on iso askel. Atria ja HK Foods (aiemmin HK Scan) on nyt rekisteröity tänne. Näille yrityksille tämä on erittäin merkittävä asia.

Essayah kiitti ”ruoka-attasea” Anna-Stiina Antolaa pitkällisestä työstä.

Maatalousattasea Antola selosti tiedotustilaisuudessa ministeri Essayah’n pyynnöstä, miksi projekti on kestänyt yli seitsemän vuotta.

– Markkinoillepääsyprosessi on ollut erittäin pitkällinen, sillä siinä on kuusi vaihetta. Tämä ei ole kiinalaisessa systeemissä mitenkään tavatonta. Rekisteröinti on viimeisin, sitä ennen on tehty auditoinnit laitoksiin sekä varmistukset terveysperusteisista vientiehdoista, Antola kertoi.

Essayah totesi, että elintarviketurvallisuudesta ei missään nimessä tingitä.

– Siksi tarvitaan nämä viralliset, haastavat prosessit. Ne ovat pitkiä, sillä kysymys on elintarviketurvallisuudesta, josta ei todellakaan tingitä.

– Voitte siis ymmärtää, että olen ’overjoyed’ (ikionnellinen) eli äärimmäisen iloinen siitä, että tämä prosessi on saatu nyt vietyä päätökseen.

 

 

 

Ylös