KD:n puoluevaltuusto koolla päättämässä tulevasta ministeristä

30.11.2024 klo 11:15 Politiikka Kristiina Kunnas

KD:n puoluevaltuusto on koolla Eduskuntatalossa. Puolueella on edessään historiallinen valinta ja tilanne, kun ensimmäistä kertaa koskaan saadaan hallitukseen myös toinen Kristillisdemokraattien ministeri.

Puoluevaltuustossa kuultiin aluksi puheenjohtaja Sari Essayah’n sekä eduskuntaryhmän puheenjohtajan Peter Östmanin poliittiset katsaukset.

Essayah korosti puheensa alussa voimakkaasti lasten ja koululaisten kasvurauhaan tähtääviä tavoitteitaan. Puheensa lopussa hän muistutti, että kaikesta huolimatta kolme neljästä nuoresta suhtautuu tulevaisuuteen hyvin toiveikkaasti.

– Tämän myönteisyyden toivon tarttuvan meihin muihinkin, Essayah totesi.

Östman nosti puheessaan esiin alhaisen syntyvyyden ja muut perheiden haasteet. Hän käsitteli myös taloustilannetta sekä turvallisuuspolitiikkaa.

– Turvallisuudesta ja huoltovarmuudesta huolehtiminen on tärkeimpiä yhteiskunnan tehtäviä. Täysipainoinen toimiminen EU:ssa ja Natossa muodostaa pohjan turvallisuudellemme ja vakaudellemme. Ukrainan tukeminen ja EU-maiden yhtenäisyys on vahvin tae Venäjän voiton ehkäisemiseksi, Östman sanoi.

Tilanne on historiallinen, sillä koskaan aiemmin KD:llä ei ole ollut valtioneuvostossa kahta ministerinpaikkaa.

Puoluevaltuusto päättää tänään yhdessä eduskuntaryhmän kanssa tulevan ministerin. Hallitusneuvotteluissa sovittiin, että liikunta-, urheilu- ja nuorisoministerin pesti siirtyy kesällä 2025 RKP:ltä Kristillisdemokraateille. Tilanne on historiallinen, sillä koskaan aiemmin KD:llä ei ole ollut valtioneuvostossa kahta ministerinpaikkaa.

Puoluehallitus asettui lokakuun lopun kokouksessaan yksimielisesti esittämään ministeripestiin kansanedustaja Mika Poutalaa.

Puheenjohtaja Sari Essayah poliittisessa katsauksessaan. (Kuva Vijami Haavisto)

– Voimia ja viisautta, sitkeyttä ja siunausta työllenne, toivotti eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman puoluevaltuuston jäsenille ja puolueen toimijoille. (Kuva Viljami Haavisto)

Puoluevaltuuston kokousta Eduskuntatalon auditoriossa vetää puheenjohtaja Riitta Kuismanen. Vasemmalla varapuheenjohtaja Kimmo Rantanen, oikealla puoluesihteeri Mikko Rekimies. (Kuva Viljami Haavisto)

 

Ylös