Mika Poutala ensi kesänä ministeriksi: ”Haluan jatkaa kohtaamisia myös ministerinä ja kutsua kansalaisia liikkumaan yhdessä”

30.11.2024 klo 12:25 Politiikka Kristiina Kunnas

– Itsellenikin isäni kuoleman jälkeen oli lapsena korvaamatonta, että löysin merkityksellisen harrastuksen ja sen mukanaan tuoman yhteisön, kun elämäntilanne oli muuten hankala, Mika Poutala totesi puheensa herkimmässä kohdassa.

Kansanedustaja ja KD:n 1. varapuheenjohtaja Mika Poutala valittiin yksimielisesti ja suosion saattelemana puolueen toiseksi ministeriksi. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri vaihtuu ensi kesänä, kun hallitusneuvotteluissa sovittu järjestely tuo RKP:n nyt hallinnoiman salkun Kristillisdemokraateille.

– Kun kaksi vuotta sitten käynnistelin eduskuntavaalikampanjaani, peräänkuulutin päätöksentekoon lisää vauhtia. Vauhtia on tosiaan ollut, ja nyt se ennestään kiihtyy, kun kuljemme kohti historiallista, KD:n toista ministerisalkkua, liikunta-, urheilu- ja nuorisoministerin tehtävää. Se on meille kaikille kristillisdemokraateille iloinen ja historiallinenkin asia, josta meidän on syytä olla ylpeitä.

Hymyilevä Poutala oli kiitollinen.

– Haluan kiittää teitä valtavasti tästä suuresta luottamuksenosoituksesta, hän sanoi.

Poutala on ex-huippu-urheilijana edelleen liikunnallisuuden ja terveellisen elämäntavan lähettiläs.

– Jotta Suomelle käy tulevaisuudessa hyvin, on aivan olennaista, että jokainen voi löytää liikunnan ilon ja että nuoret voivat suhtautua toiveikkaasti tulevaan.

Hän totesi salkusta löytyvän avaimia näiden suurten haasteiden voittamiseen: nuorten hyvinvoinnin parantamiseen ja kaikenikäisten liikunnallisen elämäntavan vahvistamiseen.

– Tartun innolla tähän haasteeseen. Ministerinä minulla tulee olemaan niin hallitusohjelman kuin KD:n omien ohjelmien loistavat, kunnianhimoiset kirjaukset ja toimenpide-ehdotukset selkänojana.

Poutala muistutti KD:n saaneen jo nyt paljon aikaan Orpon hallituksessa.

– Teemme monenlaisia toimia perheiden hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Valtiontalouden säästöpaineiden keskellä meille on ollut hallitustyössä ensisijaista, että lapsilisien ja perusopetuksen rahoitusta on korotettu, ansiotuloverotukseen saadaan lapsikohtainen työtulovähennys ja että kotihoidontuki säilyy. Yksityiskoulujen oppilaskohtainen kotikuntakorvaus nousee samalle tasolle kuntien järjestämän perusopetuksen kanssa ensi vuoden syksystä, eli perusopetusluvan saaneita kristillisiä kouluja ja niissä opiskelevia lapsia kohdellaan jatkossa tasavertaisesti.

– Edeltäjäni, Antero Laukkasen nimeä kantava Lex Laukkanen toteutuu, kun hallitus päätti vakinaistaa ruoka-avun rahoituksen vähävaraisempien auttamiseksi ja avun pitkäjänteisen kehittämisen turvaamiseksi kotimaisten seurakuntien ja järjestöjen kautta. Heikoimpien aseman puolustaminen oli yksi Anteron kansanedustajatyön ajan tärkeimpiä sydämen asioita.

Poutala piti puheessaan erityisenä, yhteisenä ylpeydenaiheena puheenjohtaja Sari Essayah’n ahkeraa työtä maa- ja metsätalousministerinä, ja KD:n äänenä hallituksessa.

– Kansanedustajana olen halunnut tavata mahdollisimman paljon ihmisiä, eri asioiden asiantuntijoita ja kokemusasiantuntijoita. Olen myös vieraillut eri puolilla Suomea KD.n piirien ja osastojen tapahtumissa.

– Koen kohtaamiset tärkeäksi osaksi poliitikon tehtävänkuvaa. Kohtaamiset luovat yhteisymmärrystä ja luottamusta.

Poutala lupasi jatkaa tätä.

– Haluan jatkaa kohtaamisia myös ministerinä. Aion kutsua kansalaisia liikkumaan yhdessä ja siinä samassa haluan kuulla heidän kohtaamistaan arjen haasteista. Senioreiden kanssa päiväkävelyllä, lapsiperheiden kanssa pulkkamäessä. Kuulla nuorilta, mitä he päättäjiltä odottavat.

Poutala muistutti, että haastavia aikoja on edessä – talouden pelastamisen vuoksi.

– Orpon hallitus pyrkii taittamaan valtion velkaantumisen ja pelastamaan hyvinvointivaltion tuleville sukupolville. Tämän tärkeän tehtävän kääntöpuoli ovat leikkaukset, jotka ovat osuneet, ja tulevat vielä osumaan, myös liikunnan ja nuorisotyön aloille.

– Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministerin yksi tärkeä tehtävä on tukea järjestöjä tästä muutoksesta selviämiseen. Entisenä huippu-urheilijana ja urheilevien lasten isänä tunnen seurojen ja laajemminkin kansalaisjärjestöjen tuskan.

Entisenä huippu-urheilijana ja urheilevien lasten isänä tunnen seurojen ja laajemminkin kansalaisjärjestöjen tuskan.

Poutala huomautti ministerisalkkuun kuuluvan myös opintotukiasioiden.

– Asia, joka jää opiskelijoista puhuttaessa usein yksin KD:n hartioille, ovat perheelliset opiskelijat. Viime aikoina on keskusteltu syntyvyydestä ja lasten saannin lykkääntymisestä. Toisaalta Suomi haluaa korkeakouluttaa puolet ikäluokasta. Meidän on pakko puhua siitä, miten tuemme ja kannustamme sitä toivovia perheellistymään jo opintojen aikana.

– Vanhemmuus on vaativaa, mutta valmiin maisterin papereita se ei edellytä.

Hän jatkoi, ettei nuorten haasteita ratkaista ilman perheitä.

– Tämä meille kristillisdemokraateille itsestään selvä näkökulma on mielestäni liian usein loistanut poissaolollaan nuorten hyvinvoinnista keskusteltaessa. Esimerkiksi koulun, harrastusten ja sosiaalipalveluiden roolia kasvatuksessa on korostettu. Nämä kaikki ovat tärkeä osa hyvinvointiyhteiskuntaa ja on olennaista, että jos yksi turvaverkko nuoren elämässä syystä tai toisesta pettää, toinen ottaa kopin.

– Itsellenikin isäni kuoleman jälkeen oli lapsena korvaamatonta, että löysin merkityksellisen harrastuksen ja sen mukanaan tuoman yhteisön, kun elämäntilanne oli muuten hankala, Poutala kertoi.

Tässä kohtaa tuleva ministeri joutui hetken keräilemään itseään, kun liikutus nousi pintaan. Poutalan Sakari-isä menehtyi nuorena vakavaan sairauteen.

Poutala jatkoi toteamalla, että perheen rooli on silti lapselle ja nuorelle aivan erityinen, jopa korvaamaton.

– KD rakentaa yhteiskuntaa, jossa perheet, muodostaan riippumatta, ovat yhteiskunnan tärkein perusyksikkö, ja jossa yhteiskunta joustaa perheiden tarpeiden mukaan, ei päinvastoin. Rakennamme yhteiskuntaa, jossa perheiden lastenhoitojärjestelyistä päätetään keittiönpöydän ääressä, ei valtioneuvoston pöydissä. Yhteiskuntaa, jossa vanhemmilla on aikaa lapsilleen ja nuorten murheiden kuunteluun. Yhteiskuntaa, jossa liikunnan ilo syttyy perheen kanssa metsäretkellä, vauvauinnissa tai pihapeleissä, Poutala kuvaili.

Hän muistutti, että nuorten, liikunnan ja urheilun kannalta ratkaisevan tärkeää työtä tehdään Suomen kunnissa ja hyvinvointialueille, hallituksen ja eduskunnan lisäksi.

– Keväällä valitsemme historiallisissa tuplavaaleissa uudet päättäjät kuntiin ja aluevaltuustoihin. Toivon todella, että kesän koittaessa kristillisdemokraattiset nuoriso- ja liikuntapäättäjät ottavat paikkansa paitsi valtioneuvostossa, myös kunnissa ja hyvinvointialueilla ympäri maan.

Lähdethän KD:n ehdokkaaksi kevään vaaleissa! Joukkovoimalla voimme saada aikaan tulevaisuuden, jonka ytimessä ovat hyvinvoivat perheet; jossa jokainen suomalainen voi löytää liikunnan ilon; jossa urheilulle on hyvät puitteet höntsästä huipulle; ja jossa nuoret kokevat toiveikkuutta tulevasta. – tuleva ministeri Mika Poutala

– Siispä haluan kannustaa juuri sinua: lähdethän KD:n ehdokkaaksi kevään vaaleissa! Joukkovoimalla voimme saada aikaan tulevaisuuden, jonka ytimessä ovat hyvinvoivat perheet; jossa jokainen suomalainen voi löytää liikunnan ilon; jossa urheilulle on hyvät puitteet höntsästä huipulle; ja jossa nuoret kokevat toiveikkuutta tulevasta.

– Onnistuessamme myös kevään vaaleissa voimme olla vaikuttavampia kuin koskaan kahden ministerin, upean eduskuntaryhmän ja satojen KD-valtuutettujen voimin kautta maan.

– Lähimmäisyyttä vaalivalle ja samaan aikaan taloudelliset reunaehdot ymmärtävälle kristillisdemokratialle, järjen äänelle, on Suomessa tilausta.

– Olen otettu siitä, että olette valinneet minut sitä Orpon hallituksessa yhdessä Sarin kanssa edistämään, Poutala kiitti.

Kotiin lähti lämmin tervehdys.

– Kiitokset vaimolle Sannille tuesta. Neljävuotiaalle Marielille: odotan illan elokuvahetkeä. 10-vuotiaalle Manuelille pahoittelut, etten tänään päässyt katsomaan jalkapallo-ottelua. Tämä korvataan huomenna. Elielille: huomenna otetaan se Fifa-matsi pleikkarilla.

Poutala sai valintansa jälkeen pitkät aplodit ja seisovat suosionosoitukset.

 

Ylös