Markku Tenhunen: Mistä oikeastaan on kyse Israelin, palestiinalaisten ja arabivaltioiden konflikteissa?

3.12.2024 klo 19:02 Mielipiteet & Blogit KD Lehti

Israel, Israel, Israel. Markku Tenhunen pohtii kirjoituksessaan Lähi-idän ainoan demokratian Israelin mutkikasta tilannetta.

Minkälainen valtio on Israel? Israel on Lähi-idän ainoa demokratia. Tosin se on vaikeuksissa.

Israelin parlamentti Knesset käsittää 120 jäsentä. Edustajapaikat jaetaan puolueiden kannatuksen mukaan suhteellista vaalitapaa noudattaen. Yliopistoihin ja päättäviin yhteiskunnallisiin elimiin on mahdollisuus myös esimerkiksi arabeilla ja vähemmistöillä.

Tämä pieni valtio Israel on pinta-alaltaan noin kaksi prosenttia (2 %) arabimaiden pinta-alasta. Tilaa asumiseen alueella ja naapurivaltioilla siis on.

Tämä pieni valtio Israel on pinta-alaltaan noin kaksi prosenttia (2 %) arabimaiden pinta-alasta. Tilaa asumiseen alueella ja naapurivaltioilla siis on.

Tilanne ennen vuotta 1948 oli, että Palestiinan valtiota ei ollut olemassakaan. Ennen Israelin valtion perustamista niin kutsuttua Palestiinan aluetta hallinnoivat Egypti ja Jordania. Kun alkoi näyttää todennäköiseltä, että juutalaisvaltio syntyy, aktivoituivat Fedayee-terroristiryhmät saaden toimintamallinsa ja inspiraationsa Vietnamin, Kiinan, Algerian ja Latinalaisen Amerikan silloisista rauhattomuuksista vastaavista terrorijärjestöistä toiminnalleen. Fedayee-liikehdintä edusti äärivasemmistolaista nationalisista ideologiaa ja juutalaisvaltion perustamisen vastustamista terrorismilla kaikin keinoin (Defeat Zionism).

Kun Israelin valtio YK:n tukemana perustettiin 1948, osa muslimimaista vastusti. Varsin pian alkoivat arabimaiden ja eri terroristijärjestöjen häirintä. Kaikilla näillä oli jo tuolloin sama päämäärä, juutalaisvaltion tuhoaminen, eikä tämä ole miksikään muuttunut tähän päivään mennessä. Nyt lauletaan eri puolilla maailmaa mielenosoituksissa laulua From the River to the Sea, joka kirjaimellisesti merkitsee yhtä kuin juutalaiset mereen!

Euroopassa ja Yhdysvalloissa asuvat Lähi-idän radikalisoituneet kansalaiset ja poliittisesti vasemmalla olevat jalkautuvat yliopistoihin kylvämään anti-Israel-propagandaansa ja mielenosoituksiin kaduille Israelia vastustamaan. On käsittämätöntä, että toisen maailmansodan kaasukammiot ja keskitysleirit on unohdettu, ja että juutalaisten vainot sallitaan eri puolilla. Antisemitismi on lisääntynyt koko Euroopassa.

Israel on käynyt puolustussotia

Arab-Israel War – sotaan ennen vuotta1948 oli syynä juutalaisvaltion synnyn estäminen. Fedayee-terrorismilla vuosina 1948-1967 olin niin ikään sama agenda (Defeat Zionism). Kuuden päivän sota, joka tunnetaan myös kesäkuun sotana, käytiin vuonna1967. Siinä osapuolina olivat Egypti, Syyria ja Jordania. Tätä sotaa tukivat Irak, Kuwait, Saudi-Arabia, Sudan, Algeria ja taustalla silloinen Neuvostoliitto. Israel voitti sodan.

Palestiinan kansannousu (Palestinian upprising) tapahtui 1971–1982. War of Attrition -sotaan Libanonissa 1967-1973 osallistuivat, pohjoisella, eteläisellä ja itäisellä rintamilla Egypti, Jordan ja Syyria. Yom Kippur -sota sodittiin 1973.

Vuosina 1985–2000 maailma todisti ja kauhisteli Libanonin konfliktia. Ensimmäinen Intifada nousi Israelia vastaan 1987–1993. Toinen Intifada oli 2000–2005. Libanonin sota syttyi vuonna 2006.

Ensimmäinen Gazan sota käytiin 2008. Vuonna 2012 Gazasta ammuttiin Israeliin 24 tunnin aikana yhteensä 100 rakettia. Tämä johti Israelin puolustusoperaatioon (Pillar of Defense IDF -operaatio). Gazan toinen sota syttyi 2014, jatkoa seurasi 2021 Gaza – Israel, ja nyt on vuodesta 2023 ollut käynnissä taistelu terroristijärjestö Hamasia vastaan Gazassa sekä terroristijärjestö Hizbollahia vastaan Libanonissa.

Juutalaisviha

Israel leimataan juutalaisvaltiona lähes aina syylliseksi kansainvälisessä ja kotimaisessa mediassa. En väitä, että Israel olisi kaikessa oikeassa, mutta ei se myöskään ole aina väärässä. Katson, että Israelilla on oikeus puolustaa aluettaan ja maataan.

YK:n pääsihteerin johdolla useat maailman valtiot Suomi mukaan lukien ovat vuosien saatossa säännöllisesti äänestäneet johdonmukaisesti Israelia vastaan ummistaen silmät jatkuvalle Israelin vastaiselle terrorismille.

Ymmärrettävää on, ettei YK:n pääsihteeri António Guterres ole tervetullut Israeliin. Israel ilmoitti lokakuun 2024 alussa, että pääsihteeri Guterres ei ole toivottu vieras. Guterresin toiminta on ollut Israelin vastaista. Viimeksi Guterres kävi kättelemässä Putinia, jonka YK:n alainen tuomioistuin ICC on määrännyt pidätettäväksi. Miksi? Mitä ja mistä he sopivat? Ehkä siitä, miten diilataan Lähi-itää? Nyt ICC on määrännyt pidätettäväksi myös Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun sekä puolustusministeri Yoav Gallantin. Samoin pidätettäväksi postuumisti on määrätty jo  kuollut terroristi Mohammed Diab Ibrahim Al-Masri. Määräys näyttää näin paremmalta. Eikö eläviä pidätettäviä löytynyt?

Uutisointi

Kansainvälinen media rummuttaa uutisia, että Israelin on hyväksyttävä tulitauko ja laskettava aseensa. Saa nähdä pitääkö hiljattain sorvattu tulitauko? Toivottavaa se olisi.

Eikö vaatimus aseiden laskemisesta pitäisi esittää ennen kaikkea Iranille sekä terroristijärjestö Hamasille ja Hizbollahille, kuin Israelille? Miksi yhteen ääneen ei vaadita mediassa panttivankien vapauttamista? Mitä tapahtuu, jos Israel lakkaa puolustamasta itseään terrorijärjestöjen toimintaa vastaan? Joutuuko se kävelemään mereen, kuten laulussa toivotaan? Lähi-itään saataneen rauha, kun terrorismi saadaan kuriin ja Israelin naapurimaat tyytyvät hoitamaan omia alueitaan rauhanomaisesti. Israelin tulee kiinnittää huomiota siirtokuntapolitiikkaansa. Israelin suorittama moukarointi Gazassa on tehnyt pahaa jälkeä. Nykyinen meno lisää vastakkainasettelua.

Media Suomessa ja muualla referoi mieluusti Hamasin alaista terveyshallintoa raportoidessaan kuolonuhrien määristä todeten, että lukuja ei voida varmistaa, koska järjestö on Hamasin alainen. Uutisoinnissa unohdetaan lähes säännöllisesti referoida IDF:n Israelin puolustusvoimien tiedonannot kuolleiden ja haavoittuneiden määristä. Tämä ei ole hyvää objektiivista journalismia. Globaalissa kuvassa näyttää siltä, että maailma jakautuu ja moninapaistuu. Onko Lähi-idän konfliktissa oikeastaan pohjimmiltaan itse asiassa kyse kommunistisen äärivasemmistolaisesta ideologiasta, jossa Israel nähdään sortajana ja juutalaiskristillinen läntinen maailma konfliktin syypäänä?

Humanitaarisen avun miljardit

Maailma on ummistanut silmänsä sille, että Gazan alle on rakennettu tunneleita valtavalla määrällä betonia ja humanitaarista avustusrahaa. Avustusrahojen piti auttaa gazalaisia siviilejä heidän ahdingossaan, sen sijaan rahat on käytetty ammuksiin ja tunneleihin, joissa edelleen säilytetään israelilaisia panttivankeja. Gazan siviilit ovat toimineet ihmiskilpinä menettäen henkensä syyttä ja suotta. Millä tavoin näkyvät lasten ja gazalaisten perheiden elämässä ne miljardit, joita kansainvälinen avustustyö on Gazaan lähettänyt?

Rahaa on jaettu todella paljon. Aikavälillä 2014–2023 yksistään YK toimitti 4,5 miljardia dollaria Gazan auttamiseksi sisältäen vuodelle 2020 korvamerkittyä avustusta 600 miljoonaa dollaria.

Qatar on auttanut 1,3 miljardilla dollarilla rakentamisessa, terveydenhuollossa ja maanviljelyssä, tuo luku sisältää 360 miljoonaa tammikuun 2021 sodan aikaan sekä toisen 500 miljoonan erän jälleenrakentamiseen tammikuun sodan jälkeen. Palestiinan hallinto on ilmoittanut käyttävänsä1,7 miljardia dollaria Gazan avustamiseen vuonna 2021.

Lyhyenkin matematiikan lukenut tajuaa, että Gazan reilut pari miljoonaa asukasta kylpisi rahassa, jos he olisivat päässeet nauttimaan heille tarkoitetuista avustuksista.

Lyhyenkin matematiikan lukenut tajuaa, että Gazan reilut pari miljoonaa asukasta kylpisi rahassa, jos he olisivat päässeet nauttimaan heille tarkoitetuista avustuksista. Mikäli nämä miljardit olisi käytetty ihmisten auttamiseen, kaikilla Gazassa pitäisi olla omat uima-altaat ja asialliset kodit sekä ruokaa yllin kyllin. Terroristiherrat ajavat Ferrareilla turvassa pahalta maailmalta.

 

Markku Tenhunen

kirjoittaja on toimittaja, KD:n kaupunginvaltuutettu Järvenpäässä sekä alue- ja kuntavaaliehdokas 2025

 

Ylös