– Rakentaisin uutta ja uusiutuvaa Turkua vahvalle perustalle, pormestariehdokas Tommi Terä sanoo
24.1.2025 klo 10:50 Politiikka Samuli Rissanen
Tommi Terä avustaa kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayahia. – Onhan tämä aivan upea mahdollisuus päästä näkemään, miten eduskunta työskentelee ja olla osa sitä prosessia ja KD:n eduskuntaryhmää, hän sanoo.
– Nyt, kun omat korkeakoulut ja yliopistot on käyty, niin aloitan ikään kuin politiikan korkeakoulun. Toivon, että pystyn myös antamaan paljon takaisin ja olemaan hyödyksi niin Suomelle kuin puolueelle, Sarille ja koko ministeriölle ja eduskuntaryhmälle, Tommi Terä sanoo.
Viikon KD-Kompassin vieraana (Radio Dei la 25.1.klo 12.50) on Ajatushautomo Kompassin toiminnanjohtaja Tommi Terä, joka on myös Sari Essayahin eduskunta-avustaja ja Turun kristillisdemokraattien nimeämä ehdokas Turun pormestariksi.
Terä on 35-vuotias tradenomi ja valtiotieteiden maisteri. Radio-ohjelmassa hän kertoo lähteneensä kymmenisen vuotta sitten politiikkaan ja liittyneensä kristillisdemokraatteihin 2014.
– Oikeastaan se oli ainoastaan tuen osoitus kristillisille arvoille, kristilliselle ihmiskäsitykselle, ei niinkään steppi politiikan kentälle johonkin asemaan, hän kertoo vaikuttimistaan.
Mutta ei mennyt kauaakaan, kun Terä oli jo imaistu mukaan aktiiviseen toimintaan.
Sittemin hän on työskennellyt muun muassa Kristillisdemokraattisten KD Nuorten pääsihteerinä. Kulunut vuosi on puolestaan vierähtänyt kristillisdemokraattisen Ajatushautomo Kompassin toiminnanjohtajana.
– Mitä enemmän olen syventynyt kristillisdemokratiaan, niin olen vakuuttunut siitä, että nämä arvot ja tämä ihmiskäsitys myös oikeasti tuottavat tuloksia.
Mutta miten Terä tiivistää itse kristillisdemokraattisen ideologian?
Terän mukaan se tiivistyy nimenomaan kristillisiin arvoihin, kristilliseen ihmiskäsitykseen ja sellaiseen ihmiskäsitykseen, jossa jokainen on itsessään luovuttamattomasti arvokas.
– Ihmisarvoa ei voi jakaa eikä se riipu mistään ansioista. Se ei riipu mistään olemuksellisista asioista. Tämä on äärimmäisen hyvä lähtökohta kaikelle päätöksenteolle: Kaikkia kohdellaan lähtökohtaisesti tasa-arvoisesti.
Terä toteaa myös, että kristillisdemokraatit on popularistinen puolue. Sillä hän tarkoittaa sitä, että puolueella ei ole erityisryhmiä, joiden asioita ajetaan.
– Ei, vaan koko kansan etua.
– Yhdistetään perusta, joka meillä on historiassa ollut, perinteiset arvot ja lähdetään siltä pohjalta rakentamaan uutta ja uusiutuvaa kaupunkia.
Terä kertoo haastattelussa lähteneensä politiikkaan sillä asenteella, että tehdään työtä, koputetaan ja katsotaan, aukeaako ovi.
Vuoden 2024 loppupuoliskolla hänelle avautui uusia ovia politiikassa. Turun kristillisdemokraatit nimesi hänet ensin pormestariehdokkaakseen ja aivan vuoden viimeisinä päivinä hän aloitti KD:n puheenjohtaja Sari Essayahin eduskunta-avustajana yllättävien käänteiden jälkeen.
Jälkimmäisen Terä otti vastaan sen jälkeen, kun tehtävässä aiemmin ollut, KD:n varapuheenjohtajanakin vaikuttanut Katriina Hiippavuori, loikkasi Kokoomukseen marras-joulukuun vaihteessa.
– Nyt, kun omat korkeakoulut ja yliopistot on käyty, niin aloitan ikään kuin politiikan korkeakoulun. Toivon, että pystyn myös antamaan paljon takaisin ja olemaan hyödyksi niin Suomelle kuin puolueelle, Sarille ja koko ministeriölle ja eduskuntaryhmälle, Tommi Terä sanoo.
Turkulaisille hänellä on oma viestinsä.
– Ponnistan kristillisiltä arvoilta ja teen työtä kristillisen ihmiskäsityksen pohjalta. Se on mielestäni paras tapa rakentaa yhteiskuntaa. Samalla katson tulevaan ja pyrin rakentamaan modernia, uusiutuvaa ja uuttakin Turkua. Eli yhdistetään perusta, joka meillä on historiassa ollut, perinteiset arvot ja lähdetään siltä pohjalta rakentamaan kaupunkia.
–Varsinais-Suomessakin on jo pitkään tehty työtä ensi kevään kunta- ja aluevaaleja varten ja se työ jatkuu eikä se muutu mihinkään. Meillä on siellä jo monta vuotta ollut hyvä meininki ja uskotaan, että se resonoi myös vaaliuurnilla ensi keväänä, hän sanoo.
Kuuntele Tommi Terän koko haastattelu KD-Kompassi-ohjelmassa Radio Deillä la 25.1. klo 12.50 alkaen.